3 viikkoa ja 2 päivää - suorakulma

Viimeistään äsken sain jalan koukistettua polvesta suoraan kulmaan. Voi olla, että tämä merkkipaalu on tullut saavutettua jo aiemmin (tikkienpoistossa meni jo melkein), mutta nyt viimeistään todistetusti. Tänään olen myös mennyt muutamia rappusia yksi jalka per rappu.
Fysioterapeutin antamista ohjeista koko jalan nosto ylös on melko tuskaista ja toistoja on varmasti tullut tehtyä liian vähän. Eiliseltä ne jäi kokonaan väliin, tunnustan.

Fysioterapia alkoi

Ke 27.6.2012

Noniin, kun juhannuksesta selvittiin kunnialla (jalka on ehjä, vaikka könysinkin kinttupolkua järvenrantaan ja jollain ilveellä myös pääsin soutuveneeseen ja veneestä pois) niin edessä oli eilen ensimmäinen fysioterapia. Keppien kokonaan poisjättäminen viime viikon tikkienpoiston jälkeen ei ollut viisain teko, sillä kun en uskaltanut vielä jalkaa koukistaa, niin kävely oli ”luukkausta”. No onneksi siihen toki puututtiin heti ja nyt kävely on huomattavasti oikeamman näköistä, vaikkakin vaikeaa. Seuraava fysioterapia-aika on viikon päästä tiistaina ja ohjeet tällä viikolle ovat seuraavat:

-          Normaalin kävelyn harjoittelu

-          Leikkaushaavojen vinottain hierominen, jotta iho saadaan liikkuvaksi/irtonaiseksi

-          Etureiden jännitys istualtaan jalka suorana, jotta polvilumpion saa liikkumaan

-          Jalan nosto hitaasti noin 20 cm korkeuteen selinmakuulta, jalka suorana

Ensi viikolla mahdollisuus päästä kokeilemaan jo kuntopyörää, toivotaan niin. Toinen (oma) tavoite on päästä rappusia ylös ja alas normaaliin tapaan, eli yksi jalka/rappunen. Vielä en ole uskaltanut lähteä kokeilemaan ja fysioterapeuttikin muistutti maltillisesta etenemisestä.

2 viikkoa täynnä: No more stitches

To 21.6.2012

Viimeinen viikko on mennyt melko hyvin, töissä olen voinut olla melko normaalisti, kun vain joku on vienyt ja hakenut minut. Leikkausarven (siis pitkän siirteenottoarven) alareuna on ollut kosketusarka ja hieman punainen. Liimasiteen läpi tunnusteltuna tikkikohta selvästi madaltui viimeisen kolmen päivän aikana.

Tänään oli vihdoin tikkien poisto!! Täytyy sanoa, että onneksi arpi näyttää suht hyvältä (kuva alla). Eli kohoarpea ei ainakaan ole tulossa. Samalla sain ortoosin, eli tukisiteen polvea varten. Nyt voi juhannuksen vietto alkaa. Lääkäri sanoi, että huomenna saa mennä saunaan ja uimaan. Uimaan? Enhän pysy pinnalla jalkani kanssa :) No saunaan ainakin, jee!!

Näihin kuviin ja tunnelmiin juhannuksen viettoon. Fysioterapia alkaa ensi viikolla, eli treenit alkaa.

Päivä 7, 1. viikko takana

Viikko sitten tähän aikaan olin heräämössä. Miten viikko on tuntunut näin lyhyeltä, vaikka päivät tuntuvat tolkuttoman pitkiltä, yksin kun sisällä päiväni vietän, etanan hitaan internetyhteyden turvin.

No joo, viikko aikaa tikkien poistoon, Jee!! Samalla kun saisi tiedon siitä, että autolla ajo on ok. En ole päässyt maanantain jälkeen töihin, sillä a) toinen auto ja kuski ovat muualla b) omaa autoani käyttävä henkilö ei suostu minua töihin viemään. Ehkä huomenna pääsen, toivon niin, töitä ilmeisesti on hieman kasaantunut…

Viime yö oli jotenkin melko hankala, ilmeisesti mustelmat ovat sen verta kipeät, että toisella jalalla/muulla painolla niihin nojaaminen sattuu. Lisäksi aamulla jalka, tarkemmin ehkä pohje, oli todella jumissa (on ehkä vieläkin). On tosiaan jotenkin hankalaa määritellä tarkalleen mikä kohta on jumissa, kun tuntuu että milloin mikäkin. Tein eilen Sairaala Ortonin jalanliikutusohjeita (pdf löytyi netistä). Illalla tuntui, että olisiko polveen jopa ensimmäistä kertaa vihlaissut. Teinkö siis jotain väärin? Jotain liikaa? Vai kaikki ok? Olisiko syynä ollut tunnin istuminen autossa maakuntamatkailtaessa vai vierailu naapurin kotiseutumuseossa ja yli 100 m kävely. No joka tapauksessa, tänään olen ollut vain sohvalla ja vastaillut työmaileihin. Olisikohan aika siirtyä illan edellä hyttysten seuraksi ulkoilmaan….

Päivä 4

Eilinen meni suht samalla tavalla kuin 2. päivä: tuntui, että paraneminen etenee hyvin, vaikka jalka onkin jäykkä eikä mihinkään taivu. En enää ottanut särkylääkettä yöksikään.

Tänään olin töissä klo 9-13. Koska työni on pääosin toimistotyötä ja sain kyydin työpaikan etuovella ja siitä takaisin, katsoin että olisi ihan ok olla muutama tunti työpöydän ääressä. No nyt sitten on hieman lämpöä (37 C), eli olisi pitänyt ottaa vähän rauhallisemmin (tai pitää jalkaa edes hetkittäin ylhäällä). Jalkaa myös hieman kuumottaa, lähinnä mustelman kohdalta. Mustelmat ovat myös laajentuneet (kuva alla), mutta jotkut kohdat ovat jo keltaisia.

Tänään soitettiin myös sairaalasta ja kyseltiin vointia. Hieman ehkä kauhistuivat pyörtymistäni parkkipaikalla. Ja sain selvyyden tulehduskipulääkkeen syöntiin, viikko olisi hyvä sitä syödä, kaiken varalta.

Vaihdoin äsken siteet haavojen päältä, yök. Onneksi en ole valinnut sairaanhoitoalaa, oli aika ällöttävää katseltavaa. Pitkä arpi ei ole kovinkaan nätti ja on koholla, näinköhän jää sen näköiseksi? Lisäksi arvesta alkoi tihkua verta yhdestä kohtaa, liekö vanha side ollut kiinni haavassa, vai pitäisikö tästä(kin) olla huolestunut…. Ainiin, koukistuskulma on selkeästi pienentynyt, kirrausilmiö tulee nyt huomattavasti aiemmin.

Päivä 2

La 9.6.2012

Edellinen yö oli sekava, otin OxyNormin ennen nukkumaan menoa ja nukkumisesta ei sitten tullutkaan mitään. Sekavan mielenkiintoinen oli tila, ehkei niitä lääkkeitä enää. Panacodeja ei ole tullut syötyä 4 kpl/päivä, yhteensä mennyt nyt kahden ja puolen päivän aikana 3 kpl. Tänään kävin ulkona kävelyllä, hyvin meni. Lisäksi kävin yläkerrassa, rappusetkin menee ihan ok, kun hitaasti etenee. Kävellessä tuntuu, että keppien käyttö on ihan turhaa, mutta kun jalkaa yrittää koukistaa, niin vaikeaa on. Tekisi mieli tehdä vaikka mitä jumppaliikkeitä, mutta kun lääkäri ohjeisti VAIN heiluttamaan jalkaa seisaaltaan. Heti jos tekee jotain muuta, tulee olo, että saako näin edes tehdä. Koska mitään kipuja ei ole, miettii sitä jo mielessään, että kai se siirre on vielä paikoillaan. Lähtihän silloin leikkauspäivänä tokkurassa jalat alta....

Ainiin, "kissa" on ihan tosi hyvä juttu. Eli käytössäni on kissannäköinen ryynipussi, minkä voi laittaa pakkaseen ja kylmänä jalan ympärille. Vaikka turvotusta ei ole paljoa, olen silti pitänyt kissaa jalalla ja jalkaa aina välillä ylhäällä.

Päivä 1

Pe 8.6.2012

Yö meni hyvin ja mielestäni jalka liikkuu melko hyvin. Tai ainakin tyynyn saa helposti laitettua jalan alle ja istuminenkin onnistuu (jalka ei ole tönkkösuora). Aamulla tuntui tyhmältä, kun ei voinut lähteä töihin. Viritin kotityöpisteeni kuntoon ja yritin muutaman tunnin ajan tehdä yhtä kokouspöytäkirjaa. Lääkärin antamat kirjalliset ohjeet olivat melko puutteelliset, joten soitin iltapäivällä sairaalaan: siteen voi ottaa pois, rasvapaikat/laastarit tulee olla paikallaan tikkien poistoon saakka (2 vko) ja jalkaa ei saa kastella ennen tikkien poistoa. Unohdin tosin kysyä, kuinka pitkään tulehduskipulääkettä tuli syödä, reseptissä kun luki tarpeen mukaan, mutta kun kipuja ei ole. Pitänee kai laittaa lääkärille mailia asiasta viikonlopun jälkeen. Sain myös varattua ensimmäisen fysioterapia-ajan, aika on vasta juhannuksen jälkeen.

Eli summa summarum: Tuntuu että leikkauksesta olisi jo enemmän aikaa, kävely kepeillä onnistuu hyvin. Side on otettu pois iltapäivällä, haavoissa ei siis ole niittejä vaan normaalit tikit (kuva alla). Kyselin eilen heräämössä lääkäriltä jumppaohjeita ensimmäiselle kahdelle viikolle, mutta kuulemma nyt vain parannellaan haavoja. Jalkaa voi heilutella seisaaltaan. Mielestäni hieman erikoista, sillä monet kohtalotoverini ovat aloittaneet heti erinäiset harjoitukset. Noh, olen minäkin jalkaa nostellut jne. Jalan koukistaminen taakse tuntuu Hamstring-lihaksiin, mistä semitendinosus ja grazilis siis otettu siirteeksi. Mutta itse polveen ei koske, hyvä niin.

Päivä 0 = Operointipäivä

Tähystyspäivä oli to 7.6.2012. Tässä hieman muistikuvia päivästä:

Operointiaika oli klo 12.00, sairaalassa tuli olla 11.30. Kävin aamulla vielä töissä, kun en muutakaan keksinyt. Sairaalassa sain sairaalan shortsit jalkaan, muuten sai pitää omat vaatteet. Heräämön hoitaja kyseli muutamia kysymyksiä, jotka esitietolomakkeeseen olin jo täytellyt. Lääkäri kävi tervehtimässä ja kertoi, että katsotaan vielä tähystyksessä onko eturistiside katki, jos on, niin vaihdetaan. Ennen leikkausta sain särkylääkettä jo kolme tablettia ja joskus 12.15 menin leikkaussaliin. Tossut jalasta, leikattavan jalan sukka pois ja leikkauspöydälle makoilemaan. Hoitohenkilökunta oli todella mukavaa, vaikka olinkin hieman hankala potilas: en pidä neuloista, joten kanyylin laitto pelotti, inhoan jopa verenpainemittaria, mikä laitettiin toiseen käteen. Näiden lisäksi laitettiin EKG ja joku unianturi otsaan. Anestesialääkärin tulon jälkeen ei mennyt kuin pari minuuttia, niin tipahdin. Hoitajan nukutusaineilmoituksen jälkeen ehdin sanoa, että nyt tuntuu jännältä, katselen kattoa siellä on jokin jälki/reikä. Seuraava muistikuva on heräämöstä noin klo 14.

Nukutusaineista ei tullut huonoa oloa, vaan ruoka maistui heti. Ja nälkä sitä olikin, kun edellisen kerran oli syönyt illalla. Heräämössä tuli kyseltyä samoja kysymyksiä monta kertaa, esim. paljonko kello on, kauan olen ollut hereillä. Valitettavasti vastauksia en oikein muista. Itse tähystys siirteen tekemisineen ja kiinnityksineen oli kestänyt noin 40-50 minuuttua. Ruuan kanssa tuli lisää lääkettä, hyvä oli olo, yhtään ei sattunut. Lääkäri kävi kerran pari heräämössä ja kertoilemassa jotain, mitä en niin muista. Kello taisi olla jo 15-15.30 kun ensimmäisen kerran kokeiltiin kotiin lähtöä. Sängystä istumaan nouseminen vaan huippasi niin paljon, että oli pakko mennä takaisin makuuasentoon. Tästä hetken (tunti?) kuluttua yritimme uudestaan kotiinlähtöä, jalat eivät ihan kantaneet, mutta heräämöhoitajan kanssa pääsin pukuhuoneeseen. Vaatteidenvaihdon jälkeen oli vuorossa pitkä matka autolle: ensin pukuhuoneesta odotusaulaan, aulalta hissiin, hissistä autolle. matka oli liian pitkä ja noin 7 m ennen autoa pyörryin. Onneksi olin edelliset 5 m koko ajan puhunut, että nyt on todella huono olo, en pysy tolpillani. Saattajani ei jaksanut yksin minua pidellä, vaan apuun oli kadulta tullut kaksi ihanaa ihmistä. Kiitos heille. Kun virkosin ja pääsin autoon, olo oli taas ihan ok.

Ilta meni sängyssä, ei kipuja. Yöksi otin vahvemman kipulääkkeen ja uni tulikin nopeasti. Yö meni muutamalla heräämisellä, sillä nukkuminen selällään on minulle jotain uutta ja outoa.

Saamani lääkitys on siis seuraava: tulehtuskipulääke Arcoxia 90 mg 1 x päivässä, kipulääke Panacod max 4 x päivässä + anestesialääkärin antamat 6 kpl OxyNorm 10 mg, tarvittaessa.

Ainiin sain sairauslomaa 5.8.2012 saakka, eli 6 viikkoa (oletus, että työ suht kuormittavaa/muutakin kuin toimistotyö). Asiasta on tosin keskusteltu ortopedin kanssa useasti ja olen ilmoittanut että olin ajatellut lähinnä muutamaa päivää. Aiemmin lääkäri kehotti olemaan hötkyilemättä ensimmäiset kaksi viikkoa, vaikka työ olisikin toimistotyötä.

Hieman historiaa

Eli, miten se polvi menikään...

Olimme Tahkolla maalis-huhtikuun vaihteessa viikonloppureissulla ja toisen laskupäivän lopuksi kaaduin mäessä. Rinne oli melko pehmeässä kunnossa, suksi haukkasi ja sitten se oli menoa. Mielestäni vasen suksi kääntyi ympäri, tai jotain vastaavaa, eikä suksi edes irronnut jalasta! Jäin rinteeseen yksin makaamaan ja kiroilemaan, sillä kaverit olivat jo laskeneet hissille. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt sattui niin pahasti, ettei tästä kyllä itse ylös ja alas päästä. Jotenkin sain kammettua itseni pystyyn ja lopulta kaveritkin tulivat apuun. Jalan suoristaminen hieman sattui ja ajatus rinteen laskemisesta tai käännöksen tekemisestä tuntui mahdottomalta, ehkä pelon, ei niinkään jalan kunnon takia. Pääsin loppurinteen omin jaloin lanaten alas, myöskään kävely huoneistolle ei tuntunut pahalta. Koska kipua ei enää ollut, polvi ei turvonnut tai lämmennyt, oletin selvinneeni säikähdyksellä. Jalka ei kuitenkaan täysin suoristunut tai mennyt koukkuun.

Seuraavana päivänä mäkeen ja näin jälkikäteen ajatellen hyvä että menin, sillä muuten olisi jäänyt kammo. Varovasti tuen kanssa laskien ei ollut mitään ongelmia. Satutin kuitenkin polveani kiivetessä pientä mäenpenkkaa talvikengissäni, kipu oli melko kova, mutta hetkellinen. Tahko-viikonlopun jälkeen polviasia jäi, välillä se tuntui hieman oudolta, mutta ei muuta. Polvella siis pärjäsi varsin hyvin normaaleissa tilanteissa. Urheilua en liiemmin huhtikuun alun jälkeen ollut harrastanut, kolme kertaa rinteessä kävin, mutta aina jalka teipattuna ja pelko takaraivossa. Huhtikuun lopulla oli seuraava tilanne, kun polvistuin ottamaan valokuvaa ja ylösnoustessa tuntui kunnon vihlaisu. Tällöin päätin, että kyllä se jalka pitää lääkäriin viedä. Vapun jälkeen kävin lääkärissä, vetokoe sattui järkyttyvästi, minkä jälkeen polvi lämpeni ja turposi. MRI-saate ja kuvissa vasen eturistiside katki/muutamalla hassulla säikeellä kiinni. Leikkaukseen vai ei, päädyin leikkaukseen, kun vasta 28 v olen ja lääkäri sitä suositteli.